Tekstit

Palvelumuotoilu on prosessi

Proakatemialle keväälle siirryttyämme, alkoivat kurssit, jotka auttavat yrittäjänä palvelujen suunnittelussa, tuotteistamisessa, markkinoinnissa ja myynnissä. Tämä on tärkeä kolmen kurssin kombo. Jotta voisin kerrata ja reflektoida omaa osaamistani ja samalla avata kurssien keskeistä sisältöä, päätin kirjoittaa jokaisesta kurssista oman blogitekstin. Tässä blogin osassa käsittelen ensimmäistä kurssia, joka sisälsi oikeasti konkreettista tekemistä nimittäin palvelumuotoilua. Palvelumuotoilu eli service design on things + podcastin (2019) mukaan asiakaslähtöistä muotoiluajattelun hyödyntämistä. Se on keskeinen palvelukehittämisen lähestymistapa, joka tarkoittaa näkymättömän näkyväksi tekemistä. Palvelumuotoilu on parhaimmillaan kokeilevaa ja ketterää, inhimillisistä liiketoiminnan ja palveluiden kehittämistä. Muutos ei ole pelkästään ulkoisten tekijöiden muuttamista, vaan myös sisäisten prosessien kehittämistä. Pääsimme kokeilemaan palvelumuotoilua itse Proakatemialla palvelumuotoilun ku

Ensimmäinen vuosi Proakatemialla (osa 2/2)

Tässä osiossa keskitytään enemmän ensimmäisen kevätlukukauteen, joka oli vallitsevan maailman tilanteen takia varmasti erilainen kuin kukaan osasi odottaa. Mikäli et ole vielä lukenut ensimmäistä osaa, niin pääset tekstiin tästä . Syksy päättyi meidän vuosikurssin omiin pikkujouluihin, sitten alkoi joululoma ja tuli kevätlukukausi. Olimme tehneet Belbinin tiimiroolitestit, joiden mukaan tiimit jaettiin heti vuoden alussa. Jakamisen hetki oli mielenkiintoinen. Emme tienneet yhtään, mitä odottaa. Joillekin tiimijako oli isompi järkytys kuin toisille, sillä ne keiden kanssa oli viettänyt enemmän aikaa ja ehkä jo ystävystynytkin saattoivat jäädä toiseen tiimiin. Ennen kuin koko osuuskuntaa oli ehditty perustaa, yksi tiimimme jäsenistä päätti lopettaa ja keskittyä työhönsä, toinen taas ei päässyt Proakatemialle asti, sillä ei suoriutunut talousmatematiikasta hyväksytysti määräaikaan mennessä. Tämä oli tietenkin tosi harmillista, mutta ei sille mitään mahtanut. Säännöt ovat, mitä ne ovat eik