Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on marraskuu, 2020.

Ensimmäinen vuosi Proakatemialla (osa 2/2)

Tässä osiossa keskitytään enemmän ensimmäisen kevätlukukauteen, joka oli vallitsevan maailman tilanteen takia varmasti erilainen kuin kukaan osasi odottaa. Mikäli et ole vielä lukenut ensimmäistä osaa, niin pääset tekstiin tästä . Syksy päättyi meidän vuosikurssin omiin pikkujouluihin, sitten alkoi joululoma ja tuli kevätlukukausi. Olimme tehneet Belbinin tiimiroolitestit, joiden mukaan tiimit jaettiin heti vuoden alussa. Jakamisen hetki oli mielenkiintoinen. Emme tienneet yhtään, mitä odottaa. Joillekin tiimijako oli isompi järkytys kuin toisille, sillä ne keiden kanssa oli viettänyt enemmän aikaa ja ehkä jo ystävystynytkin saattoivat jäädä toiseen tiimiin. Ennen kuin koko osuuskuntaa oli ehditty perustaa, yksi tiimimme jäsenistä päätti lopettaa ja keskittyä työhönsä, toinen taas ei päässyt Proakatemialle asti, sillä ei suoriutunut talousmatematiikasta hyväksytysti määräaikaan mennessä. Tämä oli tietenkin tosi harmillista, mutta ei sille mitään mahtanut. Säännöt ovat, mitä ne ovat eik

Ensimmäinen vuosi Proakatemialla (osa 1/2)

Kuten jo tiedät, mikäli luit blogin ensimmäisen kirjoituksen, hain Proakatemialle kahdesti. Hakiessani tiesin vain, mitä olin tuttaviltani kuullut ja netistä lukenut. Kun sain tiedon, että olen päässyt sisälle, olin innoissani, mutta en oikein tiennyt, mitä odottaa. Halusin vain päästä taas oppimaan. Halusin oppia yrittäjyydestä ja siitä, mitä se vaatii, päästä harjoittelemaan johtamisen taitoja, jotka olivat vielä ihan lapsen kengissä ja toivoin, että löytäisin polun, jota jatkaa Proakatemian jälkeen, oli se sitten oma yritys tai tuleva ammattini, mikäli se ei ole yrittäjä. Oppia on kertynyt paljon ja haluankin jakaa osan siitä, mitä tämän matkan aikana on tapahtunut ja mitä opinnot ovat sisältäneet. Käsittelen tässä ensimmäisessä osassa syyslukukautta ja toisessa osassa kevätlukukautta. Kaiken alku Ensimmäinen päivä! Minua jännitti... Olin viimeksi ollut samassa tilanteessa 2016 aloittaessani Varalan urheiluopiston liikunnanohjauksen peruskurssin. Nyt oli kuitenkin aika palata jällee